Itsensätyöllistäjä, mikroyrittäjä, yksinyrittäjä, freelancer…

Itsensätyöllistäjä, mikroyrittäjä, yksinyrittäjä, freelancer…

 

Rakkaalla lapsella on monta nimeä, sanotaan. Myös työsuhteen ja työnantajayrittäjyyden välissä tehtävällä työllä on monta nimeä ja muotoa, kuten otsikossa näkyy ja julkisessa keskustelussa kuuluu.

Välissä oleminen voi arvioijasta riippuen tarkoittaa myös väliinputoamista tai kulloisenkin aseman vaihtelua. Esimerkiksi freelance-verokorttilaista journalistia tuloverotetaan kuten palkansaajaa, mutta sanomalehden toimeksiantosuhteisena kirjoittajana hänet tulkitaan yrittäjäksi.

Jo usean hallituskauden aikana Suomessa on korostettu, että tämän kasvavan joukon asemaa on parannettava. Viimeisten pääministerien, Jyrki Kataisen ja Alexander Stubbin, hallitusohjelmissa puhuttiin nimenomaisesti itsensätyöllistäjien aseman selvittämisestä ja parantamisesta.

Työministeri Lauri Ihalainen nimitti syksyllä 2011 niin sanotun trendiryhmän selvittämään työn uusia muotoja, muun muassa itsensätyöllistämistä. Mahdolliset lainsäädäntömuutokset oli tarkoitus valmistella kolmikantaisesti. Reilun kolmen vuoden työn saldona on ennen kaikkea merkittävä määrä erilaisia selvityksiä.

Eurooppalainen vertailuselvitys kertoi, että työsuhteen ja työnantajayrittäjyyden välissä olevat työnteon muodot tunnistetaan usean maan työ- ja sosiaaliturvalainsäädännössä sekä kilpailuoikeudessa. Hiihdettyjä latuja on jo olemassa.

Luovilla aloilla työskentelevien ja muiden itsensä työllistävien sosiaaliturvaa puolestaan selvitettiin erillisessä työryhmässä loppusyksyyn 2013 asti, kaikkiaan vuoden ajan. Tämä selvitys oli kuudes vuoden 2009 jälkeen. Sosiaaliturvan kokonaisuudistukseen ei tälläkään kertaa päästy, vaan lähinnä yksittäisten epäkohtien paikkaamiseen. Näiden paikkausten toimeenpano lainsäädännöksi on yhä vaiheessa.

Tilastokeskuksen syksyllä 2014 valmistunut, uraauurtava Itsensätyöllistäjät Suomessa -tutkimus kertoi itsensätyöllistäjien prosentuaalisesti merkittävästä kasvusta. 152 000 työikäistä suomalaista työllistää itsensä. Erityisesti toimeksiannoilla ja freelancerina tehtävä työ on lisääntynyt 2000-luvulla. Tuloksissa nousi esiin pienituloisten suuri joukko (29 prosenttia Suomen itsensätyöllistäjistä eli yli 40 000 sai enintään tuhat euroa kuussa käteen verojen jälkeen) ja monella työnteon muodon vaihtuminen kalenterivuoden aikana.

Selvitysten ja tutkimusten jälkeen on aika tehdä päätöksiä ja lainsäädäntömuutoksia, joilla itsensätyöllistäjien asemaa oikeasti parannetaan.

Työlainsäädännössä on selkeytettävä työsuhteen ja yrittäjyyden välistä rajaa. Työn tekijän henkilökohtaisen työsuorituksen on lähtökohtana kuuluttava työsuhteeseen. Yrittäjä voi aina laittaa sijaansa jonkun muun.

Sosiaaliturvassa on nykyistä paremmin mahdollistettava erilaiset siirtymät työnteon muodosta toiseen. Esimerkiksi ansiosidonnaista työttömyysturvaa on voitava kerryttää samaan aikaan tehtävällä työsuhteisella työllä ja freelance-toimeksiannoilla.

Pienituloisuuteen voidaan puuttua parantamalla itsensätyöllistäjien neuvotteluasemaa työnteon ehdoista. Esimerkiksi Saksassa toimeksiantosuhteisen työn vähimmäisehtoja on sovittu alan toimijoiden kesken.

Itsensätyöllistäminen on kasvava työnteon muoto. Se on mahdollisuus työllistyä ja työllistää itsensä. Työnteon näin on oltava mahdollista ja kannattavaa, ja lainsäädännön on osaltaan tuettava sitä.

 

Petri Savolainen

edunvalvontajohtaja, Suomen Journalistiliitto ry

Itsensätyöllistäjien yhteistyöryhmän pysyvä asiantuntija työ- ja elinkeinoministeriön trendiryhmässä vuosina 2011-2015

Kuva: Heli Saarela

Kommentit

kommenttia