Rita Dahl ja Marko Alastalo – Taiteilua apurahojen kanssa

Rita Dahl ja Marko Alastalo – Taiteilua apurahojen kanssa

Rita Dahl on kirjailija, vapaa toimittaja ja sopraano. Hän on julkaissut kolmetoista omaa teosta, kaksi portugalilaisen runouden käännöstä ja toimittanut kaksi kirjaa. Julkaisujen joukossa ovat runon ja lyhytproosan lisäksi Portugalia, Brasiliaa, Etelä-Meksikoa, Kyprosta ja Kap Verdeä käsitelleet matkakirjat. Taiteellisesti hän kuvaa itseään runosillan rakentajaksi.

– Koulutukseltani olen sekä valtiotieteiden että filosofian maisteri ja olen myös opiskellut portugalin kieltä ja kirjallisuutta Lissabonin yliopistossa, hän kertoo.

Akateemisilla aloilla monipuolinen koulutus ei välttämättä takaa vakaata ja turvattua työuraa. Niinpä monipuolisen koulutustaustan lisäksi myös Dahlin työhistoria on monipuolinen.

– Olen tehnyt vapaan toimittajan ja muita viestinnän freelance-töitä yli viidentoista vuoden ajan ja kirjailijana olen toiminut kymmenisen vuotta. Olen ilmeisesti ainoa kääntäjä Suomessa, joka tuo Suomeen portugalinkielistä runoutta, Dahl kertoo.

Vakituisia työsuhteita luovilta ja akateemisilta aloilta on haastava löytää ja tästä seuraa epäsäännöllisiä tuloja ja epävarmuutta tulevaisuudesta.

– Toimeentuloni on aina perustunut lähes pelkästään apurahoihin. Olen saanut kaiken kaikkiaan noin 50 apurahaa, mutta ne ovat riittäneet vain köyhyysrajalla elämiseen. Vuosi 2012 oli katastrofaalisin apurahavuosi tähän mennessä. Silloin sain vain 5000 euron apurahan ja en kyennyt hoitamaan eläkemaksujani. Koen kohtuuttomaksi sen, etten ole näillä tekemisilläni ja pätevyyksilläni saanut vielä kertaakaan vuosiapurahaa.

Dahl on tarttunut rohkeasti myös työtarjouksiin, eikä hän ole lannistunut itsensä ja ammattitaitonsa kehittämisen suhteen. Yrittämisen puutteesta Dahlia ei voi syyttää.

– Seuraavana vuonna menin töihin, joihin olin selkeästi ylikoulutettu ja -pätevä. Olen suunnitellut, että haen opiskelemaan muusikoksi Metropoliaan tai Tampereelle, koska se helpottaa laulumaailmassa etenemistä. Uskon vielä ansaitsevani elantoa myös klassisena laulajana.

Vastaaviin haasteisiin apurahojen kanssa joutuu painimaan myös Marko Alastalo, joka on musiikin maisteri ja teatteritaiteen maisteri. Myös Alastalon tärkeimmän taiteellisen työn tulonlähteen muodostavat satunnaiset apurahat, joiden lisäksi hänellä on yksittäisiä projektikohtaisia palkkoja ja palkkioita.

Alastalo on ohjannut musiikki- ja musiikkiteatteriesityksiä, teatteria, toteuttanut performansseja, yhteisötaide- ja mediataideprojekteja ja säveltänyt. Viimeksi hän on kehittänyt aivomusiikkilaboratorion konseptin, jossa muunnetaan katsojan neuroimpulsseja ja muita biofyysisiä prosesseja reaaliaikaisiksi ääni- ja valotapahtumiksi.

– Kokemukseni mukaan apurahat ovat monelle taiteilijaille ainoa pitkäjänteisen taiteellisen työskentelyn mahdollistava tulonlähde, kertoo Alastalo.

Nykyinen apurahajärjestelmä hän kokee epäoikeudenmukaiseksi ja epävarmaksi.

– Kokoaikaisen työskentelyapurahan edellytyksenä on vapaus ansiotyöstä. Tämä on sinänsä oikein, mutta apurahan saadessaan ansiotyötä tekevä taiteilija joutuu joko tekemään työaikajärjestelyjä, joiden onnistuminen riippuu työnantajasta, tai lopettamaan työsuhteensa kokonaan ja jäämään apurahajakson jälkeen tyhjän päälle, koska apurahan jatkuvuudesta ei ole mitään takeita, hän valottaa.

Alastalon mukaan erityisesti taiteilijoiden sosiaaliturvassa on kehittämisen varaa.

– Työskentelyapurahat tulisi ottaa huomioon ansiopäivärahan tasoa määriteltäessä. Lisäksi käyttöön voitaisiin ottaa käyttöön perustulo ja sen jatkeeksi taiteilijapalkka, jonka saisivat kaikki taiteilijat esimerkiksi vuosittain kirjoitettavaa työsuunnitelmaa ja työskentelyraporttia vastaan. Taiteilijapalkkaa voisi sitten täydentää apurahoilla, joiden tasoa voisi pudottaa, jotta rahaa riittäisi jaettavaksi useammille taiteilijoille, hahmottelee Alastalo.

Kuluneella vaalikaudella STM:n johdolla istunut työryhmä ottikin raportissaan kantaa apurahansaajien sosiaaliturvan kehittämiseen, lisätietoja työryhmän työstä voi lukea mm. täältä.

 

Haastattelun tekivät: Rita Dahl ja Samuli Sinisalo

Valokuva: Regina Mello

Kommentit

kommenttia