Tilastokeskus – Itsensätyöllistäjät Suomessa 2013

Tilastokeskus – Itsensätyöllistäjät Suomessa 2013

 

Työ- ja elinkeinoministeriön työmarkkinoiden muutostrendejä selvittävä nk. ”trendiryhmä” havaitsi työssään itsensätyöllistäjiin ja heidän asemaansa liittyvän tiedonvajeen. Tätä vajetta paikkaamaan TEM, STM ja Tilastokeskus rahoittivat Itsensätyöllistäjät Suomessa 2013 –tutkimuksen. Kyseessä oli ensimmäinen tutkimus joka tutkii itsensätyöllistäjien asemaa tässä laajuudessaan. Tutkimuksessa otettu huomioon olemassa oleva kirjallisuus, tehty laadullinen esitutkimus teemahaastatteluin ja jonka pohjalta on laadittu surveytutkimus. Yhteenveto tutkimuksesta julkaistiin lokakuun 2014 lopussa ja tähän artikkeliin on tiivistetty tutkimuksen oleellisimmat löydökset.

Itsensätyöllistäjillä tarkoitetaan yksinyrittäjiä, ammatinharjoittajia, freelancereita ja apurahansaajia. Maatalousyrittäjiä ei lueta joukkoon mukaan. Tutkimuksessa selvitettiin itsensätyöllistäjäksi päätymistä, itsensätyöllistäjänä toimimista, työoloja, terveyttä ja työssä jaksamista sekä sosiaaliturvaa ja toimeentuloa.

Trendit

Vuonna 2013 Suomessa oli noin 152 000 15-64 –vuotiasta itsensätyöllistäjää. Heidän osuutensa on siis noin 6% kaikista työllisistä. Itsensätyöllistäjien määrä on kasvanut koko 2000-luvun kohtalaisen tasaisesti. Onkin mahdollista ajatella että tämä on uusi, innovatiivisempi ja joustavampi, työllistymisen muoto, johon ihmiset haluavat työllistyä sen tarjoaman jouston ja vapauden vuoksi. Mahdollisesti tässä joukossa on myös tulevia työnantajayrittäjiä. Toisaalta tiettyjen toimialojen sisällä on tapahtunut muutoksia, jotka ovat lisänneet itsensätyöllistäjien määrää.

Esimerkiksi media- ja rakennusaloilla alihankinnat ovat lisääntyneet huomattavasti yritysten uudelleen organisoidessa ja ulkoistaessa ennen palkkatyössä suoritettuja tehtäviä. Mahdollisesti yrittäjämuotoista työtä on siis aiempaa enemmän tarjolla. Myös epävarmuus työmarkkinoilla on lisääntynyt ja irtisanomiset luovat työuriin murroskohtia, jolloin työntekijät joutuvat harkitsemaan oman työuransa seuraavaa askelta, ja yrittäjyys houkuttelee yhtenä vaihtoehtona. Toisaalta itsensätyöllistäjät kohtaavat palkansaajia alhaisempaa tulotasoa, heikompaa sosiaaliturvaa ja mahdollista riippuvuutta yhdestä työn tilaajasta eli ns. pakko- tai näennäisyrittäjyyttä.

Kolme polkua itsensätyöllistäjyyteen ja itsensätyöllistäjien asema

Yksi tutkimuksen merkittävänä löydöksenä ovat tutkimuksessa identifioidut kolme polkua itsensätyöllistäjyyteen: oma halu, olosuhteiden pakko ja sattuma. Noin 40% itsensätyöllistäjistä on päämäärätietoisesti hakeutuneet asemaansa. Toiset 40% itsensätyöllistäjistä ovat ajautuneet tai tarttuneet tilaisuuteen ryhtyessään itsensätyöllistäjiksi. Tälle joukolle sattuma on ollut merkittävässä roolissa. Lopulta noin 20%, eli noin 30 000 henkilöä ovat itsensätyöllistäjinä olosuhteiden pakosta ja tälle joukolle palkansaajan asema olisi yrittäjyyttä toivotumpi työllistymisen tapa.

Olosuhteiden pakosta yrittäjyyteen päätymisen lisäksi on muistettava myös ns. näennäisyrittäjyys. Näennäisyrittäjyydellä tarkoitetaan tilannetta, jossa työtä tehdään muodollisesti yrittäjän asemassa, mutta työolot vertautuvat palkansaajan asemaan. Asiakkaalla/toimeksiantajalla saattaa esimerkiksi olla direktio-oikeus työprosessiin. Tilastokeskuksen tutkimuksen perusteella näennäisyrittäjyys on Suomessa marginaalinen ilmiö. Aineistosta vain neljä prosentia itsensätyöllistäjistä oli ulkoistettu palkansaajan asemasta ja työt jatkuvat yrittäjänä, entisen työnantajan ollessa nykyinen toimeksiantaja. Vajaalla prosentilla entinen työnantaja oli myös ainoa toimeksiantaja. Ulkoistettujen näennäisyrittäjien lisäksi on oletettavaa, että löytyy myös itsensätyöllistäjiä jotka ovat näennäisyrittäjän asemassa ilman että heillä olisi ollut mahdollisuutta toimia palkkatyössä ennen näennäisyrittäjyyttä. Tämän joukon suuruutta Tilastokeskuksen tutkimus ei arvioi. Joka tapauksessa pakkoyrittäjyyden ilmiö on määrällisesti kohtalaisen pieni, mutta se ei poista tilanteen vaikeutta ja vakavuutta niiden osalta jotka pakkoyrittäjyyteen joutuvat.

Tyytyväisyys työhön

Olennainen tekijä joka määrittää itsensätyöllistäjien tyytyväisyyttä työhönsä on heidän neuvotteluasemansa työmarkkinoilla. Heikolla neuvotteluasemalla on yhteys epävakaaseen toimeentuloon, kun taas vahvempi neuvotteluasema heijastuu parempina tuloina. Tämä on tärkeämpi tekijä kuin toimeksiantajien määrä. Työn imu ja työn kuormittavuus ovat itsensätyöllistäjillä molemmat korkeammalla tasolla kuin palkansaajilla.

Tutkimuksen yksi yllättävä havainto oli, että sukupuoli ja koulutus aiheuttavat vain hyvin pieniä eroja itsensätyöllistäjien työn piirteiden välille. Yksinkertaistettuna, miehet ovat halukkaampia ryhtymään yrittäjiksi, mutta naiset ovat jokseenkin tyytyväisempiä tilanteeseensa yrittäjinä. Naiset kokevat enemmän vapautta, kun taas miehet tekevät pidempiä päiviä. Sukupuolijakauma esim. rakennus- ja palvelualojen suhteen ovat itsensätyöllistäjillä jokseenkin palkansaajien jakaumia vastaavat.

Koulutuksen vaikutus on vähäinen, mutta jossain määrin jopa oletusten vastainen; korkeasti koulutetut itsensätyöllistäjät kokevat taloudellisen tilanteensa epävarmemmaksi kuin keski- tai perusasteen koulutuksen varassa olevat itsensätyöllistäjät.

Määrittävä tekijä onkin ammattiryhmä. Tutkimuksen mukaan parhaiten pärjäsivät tietotyön erityisasiantuntijat. Toisaalta työntekijäammattien puurtajille, vaikka työ on kuluttavaa, itsensätyöllistäjyys toivat joustoa ja vaikutusmahdollisuuksia, jotka palkansaajilla rinnastuvat ylempien toimihenkilöiden työnkuvaan. Taiteilijat ovat oma itsensätyöllistäjien ryhmä, jota on vaikea verrata muihin. Yleensä taiteellisen toiminnan päämääränä ei ole voitontavoittelu. Taiteilijoiden joukossa työn imu peittosi taloudellisen epävarmuuden.

Sosiaaliturva

Tulojen suhteen itsensätyöllistäjät ovat palkansaajia monimuotoisempi ryhmä. Taloudellinen tilanne on epävakaa noin 20-30% itsensätyöllistäjistä, joka on varsin suuri osuus. Tilastokeskuksen tulosten perusteella itsensätyöllistäjät ovat usein hyväksyneet tämän osaksi työnsä kuvaa. Se ei silti ole ongelmatonta, varsinkin tulottomien jaksojen aikana.

YEL- ja työttömyysturvajärjestelmät ovat liian jäykkiä tukemaan yrittäjiä tilanteissa joissa töitä on toimeentulon kannalta väliaikaisesti liian vähän. Kun tulot vaihtelevat, toivotaan YEL-maksuihinkin joustavuutta. Työttömyysturvajärjestelmä taas tue yrittäjää vaikeiden aikojen (ts. tilapäisen työttömyyden) ylimenokausina samalla tavalla kuin palkansaajia, koska tuen saamisen ehtona on oman yrityksen lopettaminen.

Kaikkiaan itsensätyöllistäjät kokivat itseään sosiaaliturvajärjestelmän huonosti, ja järjestelmä koettiin vaikeaselkoisena, monimutkaisena ja byrokraattisena. Sosiaaliturvajärjestelmä vastaa huonosti niiden itsensätyöllistäjien asemaan, joille tulot tulevat tilkkutäkkimäisesti useasta eri lähteestä (noin 40% itsensätyöllistäjistä).

Yrittäjät uskovat voivansa pitää itsestään huolen ja samaan aikaan he kokevat ettei heillä ole sosiaaliturvaa tai yhteiskunnan tukea. Yrittäjät kokevat olevansa aliarvostettuja ja yhteiskunnan ”lypsylehminä.” Pitkää päivää tekevää yrittäjää ei kannusteta ja hänen työnsä arvoa tunnusteta riittävästi

Yhteenveto

Itsensätyöllistäjien määrä on Suomessa kasvanut 2000-luvulla. Vuonna 2013 he muodostivat noin 6% Suomen työllisistä, eli heitä oli noin 152 000 henkilöä. Valtaosalla heistä on vahva innostus työhönsä ja noin 75% haluaa tehdä töitä yrittäjänä tai yrittäjämäisesti työskentelemällä. Keskeiset ongelmat koskevat neuvotteluaseman heikkoutta suhteessa toimeksiantajiin, sosiaaliturvajärjestelmän vaikeaselkoisuutta ja jäykkyyttä vaihteleviin tuloihin sovittamista. Monilla toimeentulon taso on palkansaajia alhaisempi ja toimeentulo saattaa olla epäsäännöllistä ja koostua tilkkutäkkimäisesti useasta eri lähteestä.

Itsensätyöllistäjien joukko on hyvin heterogeeninen, suurimmalla osalla itsensätyöllistäjiä asiat ovat hyvin ja he ovat asemassaan omasta halustaan tai houkuttelevan tilaisuuden innostamina. Kuitenkin noin 20% itsensätyöllistäjistä, tai 30 000 henkilöä, ovat ajautuneet itsensätyöllistäjiksi olosuhteiden pakosta ja työskentelisivät mieluummin palkansaajina. Varsinainen näennäisyrittäjyys, jossa toimeksiantaja kiertää sosiaalimaksut teettämällä palkansaajanomaisen työn yrittäjällä koskee noin 1-4% itsensätyöllistäjistä.

 

Lisätietoja:

http://www.stat.fi/ajk/tiedotteet/2014/uutinen_032_2014-10-29.html

Tutkimus:

http://www.stat.fi/tup/julkaisut/tiedostot/julkaisuluettelo/yits_201400_2014_12305_net.pdf

Powerpoint tiivistelmä:

Samuli Sinisalo,

Projektitutkija, Kalevi Sorsa -säätiö

Kommentit

kommenttia